UUTISET
5.3.2012: Kainuun Rastiviikon 2013 kilpasarjoihin ilmoittautuminen alkaa Kajaanin rastiviikon aikana heinäkuun ensimmäisellä viikolla 2012.
14.12.2011: Kainuun Rastiviikon 2013 ohjelma päivitetty sivuille - katso ohjelma täältä.
Vuokatin MM-kisojen yhteydessä järjestettävällä Kainuun Rastiviikolla pääset tutustumaan samoihin maastoihin, joissa maailman huiput ratkovat paremmuuttaan. Kainuun Rastiviikko järjestetään niin, että Rastiviikon osallistujilla on mahdollisuus päästä näkemään myös MM-kisojen kilpailut kattavasti.
Kainuun Rastiviikko (KRV) on yksi maailman vanhimmista vuosittain järjestettävistä suunnistusviikoista. Rastiviikon ydinajatuksena ja teemana on olla koko perheen suunnistus- ja lomaviikko. Tapahtuma kerää aina heinäkuun ensimmäisellä viikolla Kainuuseen tuhansia suunnistuksen ystäviä nauttimaan upeista maastoista ja radoista, kainuulaisten ihmisten vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä sekä Kainuun Rastiviikon leppoisasta hengestä.
Rastiviikon aikana on neljä osakilpailua ja kolme välipäivää. Kilpailupäivinä tarjolla on monipuolinen kattaus kilpasarjoja sekä runsaasti kuntosarjoja, joiden radat ovat myös ammattilaisten suunnittelemia. Välipäivinä tarjolla on monipuolista tekemistä Kainuun ympäristössä. Yleensä välipäivien aikana järjestetään lisäksi erilaisia suunnistustapahtumia, kuten sprintti-suunnistus, kuntorastit ja pyöräsuunnistus.
Tulevat Kainuun Rastiviikko –tapahtumat:
Kajaani 1.-6.7.2012
Vuokatti 7.-13.7.2013
Suomussalmi 2015